Monille kristityille ajatus seurakunnasta on alkanut ikään kuin tyhjästä, uuden liiton alusta. Haastamme tätä näkökulmaa muistuttamalla, että Uuden testamentin seurakunta ei ole irrallinen Israelista – päinvastoin, se on syvästi juurtunut Israelin liittoihin, kirjoituksiin ja uskonperintöön.
Oksastettu Israelin puuhun
Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä:
”…sinut, joka olit luonnostasi villi oliivipuu, on oksastettu jalon oliivipuun joukkoon…” (Room. 11:17)
Tässä vertauksessa jalo oliivipuu edustaa Israelia, Jumalan kansaa, joka on kulkenut liiton polkua Aabrahamista lähtien. Pakanakansojen uskovat eivät muodosta omaa puutaan, vaan heidät oksastetaan tähän olemassa olevaan runkoon. Toteamme painokkaasti:
Yeshua ei palaa seurakunnan luo, joka olisi irrotettu juutalaisista juuristaan, vaan sellaisen yhteisön luo, joka on oksastettu niihin.
Liittojen ja toivon perillisiä
Efesolaiskirje muistuttaa, että ennen Messiaan tuntemista pakanat olivat:
”…vailla osallisuutta Israelin kansalaisoikeuteen, vailla liittoja, vailla toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa.”(Ef. 2:12)
Mutta nyt, Yeshuan kautta, heidät on tuotu lähelle ja liitetty osaksi Jumalan kansaa. Kyse ole Israelin korvaamisesta, vaan päinvastoin – Messiaan kautta syntyy hengellinen yhteys, jossa juutalaiset ja pakanat palvovat yhtä Jumalaa, säilyttäen samalla juutalaiset juuret ja kirjoitusten jatkuvuuden.
Israelin Jumala on seurakunnan Jumala
Seurakunnan Herra ei ole mikään uusi tai erilainen Jumala, vaan Israelin Pyhä, joka teki liiton Aabrahamin, Mooseksen ja Daavidin kanssa. Yeshua ei tullut perustamaan uutta uskontoa, vaan täyttämään sen, mitä Toora, profeetat ja kirjoitukset ovat ilmoittaneet (Matt. 5:17).
Kutsumme sinua näkemään koko Raamatun yhtenä suurena kertomuksena, jossa Jumalan suunnitelma kansoja varten toteutuu Israelin kautta, ei Israelin ohi.
Yhteys, joka kantaa hedelmää
Seurakunta, joka pysyy yhteydessä Israelin uskonperintöön ja arvostaa liittojen merkitystä, ei vain ymmärrä syvemmin Raamatun sanomaa – se valmistautuu kohtaamaan Messiaan, joka palaa Jerusalemiin, eikä mihinkään muualle.
Suosittelee tämän aiheen äärelle pysähtymistä erityisesti niille, jotka etsivät seurakunnan identiteetin juuria tai haluavat ymmärtää kristinuskon yhteyttä juutalaiseen maailmaan. Tämä ei ole menneisyyden kaivelua, vaan nykyisen uskonelämän syvempää juurtumista.